Niinan Kuvapisteen tarina
Hei, mukava kun löysit tänne ja luet tarinaamme!
Olen Niina Piirainen, Niinan Kuvapisteen yrittäjä ja valokuvaaja. Olen työskennellyt valokuvaajana 44-vuotta.
Tämä minun valokuvaamoni on toki vanhempi kuin minun urani, valokuvaamon kuvausarkistokirjat ulottuvat vuodelle 1955, joten siellä asti ovat yrityksen juuret. Juuret ovat tiukasti Sotkamon ja sotkamolaisten historiassa kiinni. Yrityksen historia on myös meidän valokuvaajaperheemme historiaa.
Vuonna 1966 vanhempani Arja ja Pentti Piirainen ostivat Sotkamossa olevan Valokuvaamo Saavalaisen. Pentillä oli jo toimiva liikeyritys mikä möi kodin koneita ja oli nimeltään Kodin Kone. Valokuvaamo Saavalaisesta tuli tuolloin Valokuvaamo Arja Piirainen kun Arja ryhtyi yrittäjäksi. Arja lähti valokuvausoppiin Helsinkiin Salme Simanaisen FRPS, Suomen huippuvalokuvaajan valokuvaamoon. Arjalla kävi todellinen onni, että hän pääsi oppiin juuri Salmelle. Jos haluat Salmesta tietoa, niin googleta Salme Simanainen. Arja kuvasi vuoteen 1970, mutta sitten vanhempani erosivat ja Arja muutti Helsinkiin. Hän loi siellä uraa Arja Teikola nimellä ottaessaan tyttönimensä takaisin.
Kun vanhempieni erosivat 1970 niin silloin kuvaamon nimeksi vaihtui Valokuvaamo Piirainen. Pentti lopetti Kodin Koneen ja siirtyi kuvaamon puolelle ja ryhtyi valokuvaamaan. Pentti muutti yrityksen nimeksi Kuva-Pena 1970-luvun alkupuolella ja sillä nimellä yritys pitkälti vieläkin kulkee vanhojen sotkamolaisten huulilla, mikä tuntuu minusta ihan mukavalta. Kuva-Penassa minä ja sisareni Miisa olimme isällä töissä kaikki kesät ja viikonloput siitä asti, kun osasimme antaa rahasta oikein takaisin :)
Vakituinen pesti minulla alkoi isän apuna keväällä 1980 ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Aikomus oli olla töissä vain kesän ja lähteä Turkuun kultaseppäkouluun mutta toisin kävi....tässä sitä vielä ollaan. 1980-luvulla elettiin valokuvauksessa ja fotokaupassa hienoja vuosia, kameroita myytiin todella paljon ja ihmiset kuvasivat ja kehittivät filmirullat kuviksi. Toivoisin, että tänäkin päivänä muistettais tehdä ne tärkeimmät kuvat joka vuodelta aidoiksi valokuviksi, niin ne säilyisivät meidänkin lapsille. Ja tässähän me tietenkin voimme auttaa :)
Ryhdyin valokuvaamaan isän apuna vuonna 1980, aluksi kesällä lapsia ja rippiläisiä. Ensimmäisen vihkikuvauksen tein marraskuussa 1980. Jatkoin valokuvaajana ja myymälän hoitajana isäni yrityksessä, joka 1990 luvulla muuttui Kuva-Penasta Kuva-Pisteeksi.
1.2.2007 yritys siirtyi minun nimiini ja jatkuu Niinan Kuvapisteenä. Tänä vuonna 2024 tulee täyteen 44-kuvausrikasta vuotta ihanien asiakkaiden kanssa työskentelyä, ja monenlaisia mukavia kokemuksia on muistojen joukossa.
Menneinä vuosikymmeninä valokuvauspalveluiden ohella kameramyynti ja kameratarvikkeiden myynti on ollut iso osa toimintaamme mutta nykyään kamerat ja tarvikkeet ovat jääneet taka-alalle ja keskitymme valokuvaan.
Ydinosaamistamme on valokuvauspalvelut, passikuvaus ja muotokuvaus sen kärjessä. Toinen ydinosaamisen alueemme on asiakkaiden omat kuvat eri muodoissaan, albumissa ja seinällä kotia sisustamassa. Kolmas ydinosaamisen alue on kehystys, valmiit kehykset ja kehystyspalvelu.
Tervetuloa tutustumaan studioomme ja myymäläämme, olisi kiva nähdä sinua meillä :) Mutta, jos asut kauempana, niin lähetykset kulkevat, voit soittaa ja tilata myymiämme tuotteita.
Lahjakortit kuvauksiin ovat suosittuja ja helppo lahja vaikka lahjanantaja asuisi kauempanakin. Toimitamme lahjakortin täällä Sotkamossa asuville lahjan saajille, ja laskutamme sopimuksen mukaan tilaajaa.
Muotokuvauslahjakortti on todella ihana lahja jo seniori-iässä oleville vanhemmille tai mummille ja ukille!
Kuvausterveisin Niina